Sähkön säästäminen

Suomalaiset ovat energiakriisin aikana oppineet säästämään sähköä todella tehokkaasti. Yksi malliesimerkki sähkön säästämisestä on loppuvuodesta 2022 startannut Astetta alemmas -kampanja, jonka järjestäjänä toimivat erilaiset ministeriöt, valtioneuvoston kanslia, Sitra, Motiva sekä Energiavirasto.

Kampanjan tavoitteena on laskea suomalaisten energiankulutusta lähes kaikissa Suomen kotitalouksissa ja leikkaamaan kulutustaan huipputunneista viidellä prosentilla. Kampanjan ja yleisen tietoisuuden lisääminen vaikuttikin merkittävästi suomalaisten energiankulutukseen, sillä esimerkiksi syys- ja lokakuussa 2022 sähkön kulutus väheni seitsemän prosenttia, marraskuussa yhdeksän ja joulukuussa peräti 10 prosenttia verrattuna vuotta aiempaan tilanteeseen.

Kirjoitushetkellä kampanjan keskeisenä teemana on varautuminen vaihtelevaan sähkötilanteeseen, ja pitkän aikavälin tavoitteena on saavuttaa pysyvästi alhaisempi energiankulutus ja madaltaa sähkön kulutushuippuja.

Tässä artikkelissä kerromme sinulle sähkönsäästövinkit.

Kilpailuta sähkösopimus ja säästät!

Kilpailuttamalla sähkösopimuksesi kauttamme säästät rahaa ja aikaa.

Parhaat sähkönsäästövinkit

Sähkön säästämiseen on tarjolla runsaasti erilaisia vinkkejä. Vinkit eivät ole tuulesta temmattuja, sillä jo pienetkin säästötoimenpiteet voivat pienentää sähkölaskua merkittävästi. Me listasimme artikkeliin muutaman yksinkertaisen tavan säästää sähköä.

Vaihda energiatehokkaisiin laitteisiin ja kodinkoneisiin

Nykyään on saatavilla monia energiatehokkaita laitteita ja kodinkoneita, jotka kuluttavat vähemmän sähköä kuin vanhemmat mallit. Esimerkiksi energiatehokkaat LED-lamput kuluttavat jopa 75% vähemmän energiaa kuin perinteiset hehkulamput.

Sammuta laitteet kun et käytä niitä

Sammuta aina laitteet, joita et käytä. Vaikka laite olisi valmiustilassa, se kuluttaa edelleen sähköä. Tarkan euron sähkönsäästäjä pitää huolen siitä, että laitteet ovat suljettuna ja pois pistorasiasta silloin kun niitä ei tarvita.

Jatkojohdon virta sammutetaan kun sitä ei käytetä.
Sähköä voi säästää esimerkiksi laittamalla sähkölaitteet pois päältä silloin kun niitä ei käytetä.

Säästä vettä

Suihkussa käydessäsi säästät sähköä, jos vältät liian pitkiä suihkuja. Myös hanan päästäminen valumaan vettä turhaan kuluttaa sähköä, sillä veden lämmitys vie sähköä. Veden säästäminen onkin todella tehokas tapa säästää sähköä. Myös hieman viileämmän suihkun ottaminen kannattaa säästön vinkkelistä, koska mitä lämpimämpää vesi on, sitä enemmän sen lämmitykseen palaa sähköä.

Säädä lämpötila oikein

Monet suomalaiset viihtyvät kenties hieman turhankin lämpimissä sisälämpötiloissa. Huonelämpötilan säätämisellä on vaikutuksia paitsi sähkölaskuun, myös yleiseen viihtyvyyteen. Hieman alhaisempi lämpötila vaikuttaa nimittäin hyvinvointiin, työtehoon sekä vireyteen. Lämpötilan säätämiseen kuuluu olennaisena osana myös se, että lämmityslaitteita käytetään oikein. Jos ilmastointilaite tai lämmitys on päällä, muista sulkea ovet ja ikkunat, jotta huoneesta ei karkaa lämpöä kansankielellä sanottuna harakoilla.

Vähennä turhaa sähkönkulutusta

Paras sähkönsäästämisvinkki saattaa sittenkin olla se yksinkertaisin. Vältä turhaa sähkönkulutusta esimerkiksi sammuttamalla turhat valot ja välttämällä liian suurta lämmitystä tai liian voimakasta viilennystä. Yleisesti ottaen maalaisjärjen käyttäminen on se kaikkein tehokkain keino sähkön säästämiseen. Huonelämpötilan alennus, lämpimän veden kulutuksen hillitseminen sekä lämpötilan oikeanlainen käyttö auttavat takuuvarmasti pienemmän sähkölaskun kanssa.

Miksi sähköenergian säästäminen on tärkeää?

Sähkön säästämiseen on useampikin hyvä syy ja varmasti monen kuluttajan silmissä se tärkein on tietysti pienempi sähkölasku. Vuoden 2022 aikana sähkön hinnat heittelivät voimakkaasti erityisesti vuoden loppupuolella ja yhä useampi kuluttaja alkoi miettimään vaihtoehtoja sähkön säästämiseksi. Kun sähkön kulutukseen kiinnittää aiempaa enemmän huomiota, on mahdollisuus tehdä huomattavan paljon säästöjä, jotka näkyvät tietysti ennen muuta lompakossa.

Energian säästämiseen liittyy toki myös muita syitä. Esimerkiksi huonelämpötilan pienentämisen vaikutukset tuntuvat paitsi kevyemmässä sähkölaskussa, myös yleisessä olemuksessa. Tutkimusten mukaan jo hiemankin pienempi huonelämpötila vaikuttaa positiivisesti ihmiseen esimerkiksi piristyneemmässä olemuksessa sekä yleisessä vireystilassa. Samanlaiset havainnot koskevat myös hieman kylmemmässä vedessä peseytymistä. Sähkön säästämisellä voi olla siis myös puhtaan rahan säästämisen lisäksi myös vahvoja henkistä hyvinvointia vahvistavia tekijöitä.

Kilpailuta sähkösopimus ja säästät!

Kilpailuttamalla sähkösopimuksesi kauttamme säästät rahaa ja aikaa.

Miten säästää sähköä eri asumismuodoissa

Erilaiset asumismuodot mahdollistavat eri tyyppisiä sähkön säästämisen ratkaisuja. Esimerkiksi kaukolämmitteisessä rivitalossa ei tarvitse kiinnittää niin paljon huomiota lämmityskustannuksiin, kun taas juuri varsinkin suoralla sähkölämmityksellä varustetussa omakotitalossa energiankulutuksesta tiputtaminen on kaikki kaikessa. Myös mökillä on omat niksinsä sähkön säästämiseen.

Sähkön säästäminen rivitalossa

Rivitalossa sähkönkulutus perustuu aina siihen, mikä on asunnon lämmitysmuoto. Yleesnä rivitalot ovat kaukolämmitteisiä, jolloin sähkön kulutus voi kahden asukkaan huoneistossa jäädä noin 3 000 – 4 000 kWh vuodessa.

Jos taas talo lämpenee suoralla sähköllä, sähkölaskun hinta voi jopa nelinkertaistua 10 000 – 12 000 kilowattituntiin vuositasolla.

Kun rivitalosta jätetään lämmitykseen menevät kulut pois, suurin sähkösyöppö rivitalossa on sähkökiukaalla varustettu sauna. Esimerkiksi saunominen kerran viikossa kuluttaa kuukaudessa 20–40 kwH eli vuodessa 240 – 580 kWh.

Erilaiset kodin isot laitteet kuluttavat myös sähköä. Näistä suurimmat kuluttajat ovat astian- ja pyykinpesukoneet, ruoanvalmistuslaitteet sekä kylmälaitteet.

Sähkön säästäminen omakotitalossa

Sähköllä lämpenevän omakotitalon vuotuisesta sähkölaskusta karkeasta hieman yli puolet hulahtaa lämmityskustannuksiin. Sähkön säästämisen mielessä matalampi huonelämpötila, matalampi käyttöveden lämpötila sekä yleisesti ottaen huolellisempi sähkön kuluttaminen voi säästää vuodessa merkittäviä summia sähköä.

Omakotitaloasujan suurimmat sähkön kuluttajat ovat lämmityskulujen lisäksi samat kuin rivitalossa eli kodin suuret sähkölaitteet, astian- ja pyykinpesukoneet, kylmälaitteet ja ruuan valmistukseen käytettävät laitteet ovat vermeitä, joiden sähkönkulutukseen on syytä kiinnittää huomiota.

Sähkön säästäminen mökillä

Kesämökin sähkönkulutukseen vaikuttavat erityisesti lämmitystapa, varustelutaso sekä mahdollinen sähkösauna. Näistä seikoista riippuen erilaisten kesämökkien sähkönkulutus voi vastata pienimmillään yksiötä ja suurimmillaan isoa omakotitaloa, sillä keskimääräinen sähkönkulutus voi mökkiolosuhteissa olla mitä vain 2 000 – 15 000 KwH väliltä.

Niin mökin kuin omakotitalonkin suurin kuluttaja on lähes aina lämmitys. Jos vettä lämmitetään lämminvesivaraajalla, myös veden lämmitykseen kuluu euroja.

Talvikaudella lämmityksestä ei kannata tinkiä kokonaan rahan säästämisen mielessä, sillä noin 10 asteen ylläpitolämpötila pitää mökin kuivana ja suojaa rakenteita, sähkölämmitystä sekä mökin putkia.

Paljonko sähköä voi säästää?

Sähkön säästäminen on kysymys, joka on kiinnostanut monia suomalaisia erityisen paljon viime aikoina. Tilanne ei ole mitenkään erikoisen yllättävä, sillä suomalaisten sähkölasku kallistui vuonna 2022 keskimäärin 50 prosenttia. Esimerkiksi 100 euron kuukausittaisen sähkölaskun osalta 50 prosentin korotus tarkoittaa 50 euron korotusta kuukausittaisen laskuun. Vuositasolla 100 euron laskun 50 prosentin korotus tekee vuodessa 600 euron suuruisen loven lompakkoon. Tästä syystä monen mielessä on erityisesti se, paljonko sähköä voi säästää.

Yksiselitteistä vastausta kysymykseen paljonkon sähköä voi säästää ei tietenkään ole olemassa. Askeetisempaan elämään tyytyvät kuluttajat säätävät lämmityksen minimiin ja hoitavat suihkuasiat kylmän veden alla. Normaalista elämästä nauttivat kuluttajat saavat kuitenkin säästöjä aikaan ilman siirtymistä aivan ankeisiin oloihin. Jo aiemmin artikkelissamme mainitut lämpötilan laskeminen sekä sähkölaitteiden tarpeettoman käytön vähentäminen pienentävät sähkölaskua saman tien.

Jos käytössä on pörssisähkö, kannattaa sähkön käytön piikit ajoittaa ajankohtaan, jolloin sähkön hinta on edullisimmillaan. Yleisimmin kalliimmat sähkötunnit sijoittuvat aamuun ja ilta-aikaan, joten esimerkiksi pyykin peseminen päivällä tai mahdollisuuksien mukaan jopa yöllä säästävät sähkö hyvinkin tehokkaasti.

Asumismuoto vaikuttaa paljon siihen, kuinka paljon sähköä voi säästää. Kerrostalossa sähkön säästäminen voi olla vaikeaa, sillä sähkön kulutus on usein pientä ja vaikutusmahdollisuudet sähkölaskun suuruuteen siten rajatut. Isoimman hyödyn saa sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuva perhe, jonka sähkön kulutus voi järkevällä tiputuksella pudota jopa 3 000 kWH vuositasolla. Tämä tarkoittaa muutamia yksinkertaisia asioita, kuten lämmitykse tiputtamista muutamalla asteella, saunomisen lopettamista sekä tiettyjen sähkölaitteiden käytön puolittamista.

Sähkön säästäminen voi olla myös motivoivaa puuhaa pakollisen puurtamisen sijaan. Säästöt on mahdollista nähdä myös saman tien lisääntyneenä käyttörahana sekä jopa oman olemuksen piristymisessä.

Kilpailuta sähkösopimus ja säästät!

Kilpailuttamalla sähkösopimuksesi kauttamme säästät rahaa ja aikaa.

Katso myös nämä hyödylliset artikkelit sähköstä